sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Ruissalo syyskuussa

Viime viikolla suunnattiin Hennan ja koirien kanssa nokka kohti Ruissaloa ja päätettiin vaihtelun vuoksi mennä sinne päätyyn missä kesäisin on leirintäalue. Koska oli arkipäivä niin ihmisiä ei näkynyt juuri missään ja lähdettiin hissukseen patikoimaan kohti niemen päätyä ja pysähdyttiin sitten yhdelle rannalle jossa koirat sai kahlailla ja juosta. 




kuva: Henna

Kuvat on sitten aika colliepainotteisia koska Tiida ja Sessa on huomattavasti parempia kuvauskohteita ku Lulu koska ne sentään liikkuu :---D Mun kamera on oikeesti liian hidas tarkentamaan Luluun silloin ku tyttö päättää lähtee kiitämään eikä auta vaikka koittais manuaalisesti tarkentaa. Tulos on aina tämä:


Täällä Turussa on ollut nyt ihan mahtavat ilmat kun on aurinko paistanut lähes joka päivä. Odotan sitä kun se ruska iskee oikein kunnolla ja pääsee kävelemään Ruissaloon kaiken sen kauneuden keskelle. Vähän harmittaa muutto tois puol jokkee kun tästä pääsi tuonne niin kätevästi.




Hennan Tiida on sellanen vesipeto etten oo ennen nähny. Ei tullu yllätyksenä että hän oli heti ensimmäisenä pulikoimassa. Jopa Lulu uskaltautu kastautumaan kun kaikki muutkin meni.




Onneksi on ystäviä jotka jaksaa ja tahtoo lähteä koirien kanssa ulos moneksikin tunniksi. Ihan vaan jotta koirat sais nauttia ulkoilmasta ja toisistaan ja saadaanhan mekin aina hyvä aika juoruiluun ;----)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti