Edith

Hihnanpää täällä hei!
21-vuotias nuori haahuilija ja taiteilijasielu Turusta jolla pieni räpättäjä koira. Mä en edes uskonut että koskaan omistaisin koiraa, sillä vartuin kodissa jossa kaikki karvalliset elukat oli big nono koska isä oli niin hirmuallerginen. Kaloja meillä oli ja muutettuamme isoon omakotitaloon sain luvan ostaa itselleni kanin jota rakastin hirmuisesti. Lueskelin paljon koirakirjoja ja kirjotin omaakin "kirjaa" joka kertoi tytöstä ja sen koirista :--D
Vasta muutettuani Helsingistä Turkuun omaan asuntoon tajusin että voisin oikeasti sen koiran hankkia kun on se aina ollut oma unelmansa. Sitten tarjoutui tilaisuus ja eräänä tammikuun iltana mulla oli sylissä pieni koira jonka nimesin Luluksi koska se oli tarpeeksi lyhyt ja ytimekäs.


Mulle Lulun hankinta meinas oikeesti elämänmuutosta parempaan koska silloin mun elämä oli aika rikkinäistä ja vasta koiran myötä oon alkanut saamaan jotenkuten asioita mallilleen. Ainakin mun itseluottamus on kasvanut ja oon saanut rohkeutta puhua ihmisten kanssa. Oon saanut paljon uusia ihmisiä elämään ja oppinut nauttimaan luonnosta ihan erilailla.


Kyllä koira on avartanut mun maailmaa ja en osais elää ilman Lulua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti