Aloitukset on aina hankalia, liittyi ne sitten elämään tai ihan vaan blogikirjoitukseen. Mulla on ollut vaikka kuinka monta erilaista blogia vuodesta 2008 lähtien joista jokainen on ollut aika fiasko ja ne kaikki on päätyneet ennemmin tai myöhemmin roskakoriin. Luultavimminkin siksi että oma kiinnostus lopahtaa eikä ole ollut aihetta josta kirjoittaa. Päätin sitten kokeilla josko tämä koira-aiheinen blogi onnistuisi.
Aikalailla kirjoittelen omaksi ilokseni koska tykkään tehdä postauksia ja nyt on ainakin joku muukin paikka lisätä satatuhatta koirakuvaa kuin Facebook. Mutta saa tätä muutkin lukea, jos kiinnostaa.
Tämä blogi käsittelee siis mun ja Lulun elämää ja sitä miten me selvitään arjen suurista ja pienistä haasteista. Ehkä on hyvä esitellä koira samantein silleen lyhyesti ja ytimekkäästi.
Alla havainnollistava (apua mikä sana) kuva
Blogin nimi tulee muuten siitä kun googletin hakusanalla "facts about dogs" ja löysin listauksen jossa kerrottiin että The Beatlesin
“A day in the Life”
biisissä on joku superkorkea vihellys jota ihmiskorva ei voi kuulla, mutta koira voi. Se äänitettiin McCartneyn koiran huviksi. Ja jotenkin tosta muotoutu sitten google kääntäjän avulla "päivä elämässä" mutta se kuulosti ni kököltä et laitoin "päivä elämästä" :D En tosiaan tiedä mikä on oikea suomennos mutta väliäkös sillä kun tykkään nykyisestä nimestä.
Katsotaan miten tää lähtee käyntiin.
Hahahah, ihana kun muistit piirtää Lulun valkoset pyllykarvat ! :D
VastaaPoistahei tottakai ;D vaikkei niitä enää olekkaan...vielä !
Poista